21.06.2009
KSPK – Kunnostusjaoston perustaminen

Keski-Suomen koskivedet eittämättä ovat kuuluja niistä kullankeltaisista isoista taimenistaan joista jo vuosia on kirjoitettu kirjoja ja artikkeleita. Onhan se meidänmaakuntakalakin. Tuo kala on varmaankin valta-osalle meistä se tärkein laji jota useimmitenkalastamme sekä pyrimme sen kalastajana taitojamme kehittämään.

Olet varmaan jostakin alan lehdestä lukenut asiantuntijoiden huolen tai kuullut kalastajien voivottelut vähenevistä kannoista sekä lisääntyvistä istukaskalojen osuudesta. Jatottahan se on että monien muuttujien summana meidän taimenkantamme ovat heikentymässä.Nyt viimeistään olisi aika tehdä jotain asian eteen, ihan meidän jokaisen. Taimen on vuosia tuottanut meille elämyksiä joten olisikohan jo aika meidän tehdä palvelus taimenelle?

Keski-Suomen Perhokalastajat Ry on päättänyt perustaa jaoston taimenen hyväksi,pääosin olemalla mukana erilaisissa elinympäristöjen kunnostustoimenpiteissä sekätutkimusavustuksissa. Tämä työ tehdään nimenomaan taimenkantojen ylläpitämiseksi sekätulevaisuudessa laadukkaamman kalastuksen turvaamiseksi. Perhokalastuksen ei pitäisi ollaistutusauton renkaanjälkien tuoreuden tunnustelua ja istutusmontun ronkkimista ties milläruokintapapana –perhoilla... Jos nämä asiat kiinnostavat nyt on sinullakin mahdollisuus ollapienellä työpanoksella mukana ja tehdä hyvää työtä taimenen vuoksi!

Mitä tämä oikein siis olisi? Esimerkiksi talkootyövoimalla koskikohteiden sorakoiden
kunnostamista tai luomista, taimentutkimuksen avustamista sähkökalastuksessa,
kutupesäinvennoinnissa sekä merkkauskalastuksissa, ottamalla osaa isompien koskikohteiden kunnostamisiin käsin, jne. virtaavan veden äärellä toimimista hyvässä hengessä ja aatteessa. Ideana olisi kerätä mahdollisimman iso joukko toiminnasta kiinnostuneita kerholaisia yhteen ja avustaa taimenen puolesta tehtävissä hankkeissa, jokainen sellaisella panostuksella millä pystyy! Eli emme itse tekisi omia projektejamme vaan avustaisimme esimerkiksi alueellisen Ympäristökeskusten hankkeissa. Talkoiden toteuttamispäivämäärät pyritään ilmoittamaanmahdollisimman aikaisin eikä osallistuminen ole missään nimenssä pakotettua. Kiire onnykypäivän ongelma mutta jos yhdenkin kerran vuodessa kykenet olemaan talkoissa mukana voise vaikuttaa ratkaisevasti työn laatuun.

Jaostoa vetäjänä toimin minä, Jouni Kivinen. Hoidan organisoinnin ja sovin hankkeista vastaavien henkilöiden kanssa meidän osallistumisesta. Pieni esittely taustastani: olenJyväskylän yliopiston vesistötieteiden opiskelija jonka mielenkiinto on erityisesti virtavesissä. Ikääkertynyt 25 vuotta ja maisteriopinnot että gradu-työ kohta alkamassa. Perhokolmiosta saatat tuntea minut, olen ollut useampana vuotena siellä kesät töissä sekä joskus vähän muulloinkin... Mikäli heräsi jotakin kysymystä asian tiimoilta voit ottaa minuun yhteyttä artikkelin lopusta löytyvistä yhteystiedoista.

Palkkana toiminnasta saa hyvää mieltä, elämyksiä ja kiitosta taimenelta kuin kanssa-kalastajilta! Tietenkin kiitokseksi voimme saadakalastusvuorokausia, mutta pitää muistaa että toiminta on kaavailtu talkootyöksi. Toisaaltatalkookohteemme voi olla koski tai joki jonne harva pääsee...Mikäli kiinnostaa, ota minuun yhteyttä tai kysy lisää!Ilmottautumiset:

Jouni Kivinen
040-703 0098
jouni.kivinen@kspk.fi